10MILA 5/2016
Kevään kilpailukausi oli ja meni. Kilpailut menivät kohtalaisesti ottaen huomioon harjoittelumahdollisuudet, mutta parhaassa mahdollisessa terässä en todellakaan ole. Koitin käydä maltillisesti suunnistuskilpailuissa, osallistuen samalla myös muutamiin juoksukilpailuihin, jotta saisi tossut liikkumaan rivakammin metsässä. Viimeisimpänä Töölönlahdella juostu Yritysmaraton, jonka voitimme Autokoulu Kulmiksen joukkueella. Viikko toisensa jälkeen on juoksu tuntunut paremmalta ja hyvältä näyttää tulevaa kesää silmällä pitäen.
Kevään tärkeimmät kisat käytiin toukokuun alussa ruotsinmaalla Falunissa. Valmistautuminen nimenomaan 10Milaa varten oli onnistunut melko hyvin; muutamat yöharjoitukset alle ja pari tyyppimaastoharjoitusta. Tämän mahdollisti hyvät vapaat puolustusvoimista juuri kilpailujen alla. Näiden lisäksi olin perehtynyt maastoon jonkun verran pöytäharjotteiden muodossa. Matkustaminen Ruotsiin kävi perjantai aamupäivänä lentokoneella ja iltapäivästä olimme jo Falunissa juoksemassa mallisuunnistusta. Maasto osottautui arvioitua nopeammakulkuisemmaksi, jonka lisäksi näkyvyyskin oli huippuluokkaa. Jalat tuntuivat pirun hyviltä kilpailun alla, niin kuin kuuluukin ja mallisuunnistuksesta jäi kaikin puolin positiivinen fiilis.
Itse kilpailupäivä eteni pitkälti majoituksessa FIFAa pelaillen ja iltaa odottaen. Naisten viestiä tuli seurattua sivusilmältä ja muutamat ennakkoon piirtämäni rastivälit löytyivät naisten radoilta. Illan lähestyessä lähdin avaajamme Tumpin kanssa jo aikaisin kilpailukeskukseen haistelemaan ilmaa, niinkuin minulla on tapana aina tehdä. Aika tuntui kuluvan melko nopeasti ja alottajat olivat pian jo lähteneet ja minä aloittanut verryttelyn toista osuutta varten. Usein saatan hoitaa verryttelyt hieman puolihuolimattomasti, mutta nyt pyrin tekemään ne tavallista huolellisemmin alun ison nousun vuoksi. Tumpin aloitus oli timanttinen ja pääsin lähtemään osuudelleni aivan kärkiryhmässä! Lähdin melko ahnaasti liikkeelle, jotten menettäisi näköyhteyttä kehenkään edelläni lähteneeseen juoksijaan alussa. Heti radan alkuun tuupattiin muutama todella pitkä väli, jotka toteutin hyvin. Porukkamme oli kasassa vielä ensimmäisten rastien jälkeen, mutta toisella välillä pääsin koko porukan edelle, ottamalla poikkeavan reitinvalinnan (katso kuva alla) kiertäen suuren mäen polkuja ja teitä pitkin. Samalla pääsin piikkipaikalle.
Reitinvalintani alun pitkälle välille, jossa kiilasin samalla osuuden kärkeen^
Huomasin aika äkkiä metsän edelläni olevan hiljainen ja synkkä ilman lampun lamppua. Lisäksi ketään ei ollut näkynyt tulevan vastaan mäeltä noustessani toiselle rastille, joten tiesin olevani käressä. Edessä oli seuraavaksi radan vaikeimmat liput ja otin samalla ihan suosiolla napsun pois vauhdista. Ajattelin että eikai minulla mikään kiire mihinkään olisi? Päinvastoin kaikki muut juoksisivat parhaillaan hädässä selkääni kiinni. Lähdin napsimaan lippuja aika varmoin ottein rikkonaisesta takarinteestä ja muutamaan kertaan vilkaisin olkani yli ja katselin, että missä seuraavat lamput mahtaisivat tulla. Osuus oli vielä alkutekijöissään, mutta väkisin pisti hymyilyttämään. Ei sitä ennen ole tullut suurviestin käressä juostua.
Rastivälejä joita juoksin yksin käressä^
Pian takaa-ajajat olivatkin kannassani, juuri sopivasti ennen seuraavaa pidempää väliä. Luovutin vetohommat suosiolla innokkaimmille ja asetuin kärjen perään jatkamaan töitäni. Mitään kehuttavaa suorittamista ei menomme ollut, mutta kärkiryhmä pysyi melko yhtenäisenä ja se kävi minulle. Pystyin etenemään porukassa melko helposti ja tunsin itseni hyvävoimaiseksi. Samalla vilkuilin hieman radan loppuosaa ja totesin, että täytyisi pysyä vaan porukan mukana pellon laitaan asti ja lopussa lyödä sen mitä koneesta lähtee. Nautin tekemisestä pirusti ja suunnistustehtävät tuntuivat todella helpoille. Tilanne muuttui kuitenkin radikaalisti hyvin äkkiä, kaatuessani tv-rastin jälkeen hakkuuaukolla; löin pohkeeni kantoon ja pohkeeni kramppasi iskusta todella pahasti. Jalka ojossa jäin ähkimään makuulla hakkuuaukolle, muun kärkiryhmän jatkaessa matkaa seuraavalle rastille. Ensimmäiseen minuuttiin en pystynyt liikahtamaan mihinkään ja pian sen jälkeen pääsin jatkamaan vaivalloisesti etenemistäni. Vain muutama yksittäinen juoksija oli ennättänyt juosta ohitseni ja jouduin jatkamaan matkaani yksin. Jalka oli niin kipeä, etten pystynyt enää loppuosuudella pitämään täyttä vauhtia, mutta tulin loppuradan puhtaasti läpi ja vaihdossa sia 13. eron kärkeen ollessa +3:03. Tottakai harmitti, mutta eipä tuollaiselle mahda mitään... Nälkää jäi ainakin todella rajusti.
Kokonaisuudessaan Helsingin Suunnistajien viesti yön läpi meni ihan kohtalaisesti.
Aivan emme pystyneet viimevuotiseen sijoitukseemme vaan tänävuona oli tyytyminen siaan 31. Materia ei yksinkertaisesti vielä vain riitä näin moniosuuksiseen viestiin.
Tätä kirjoittaessa olen juuri tullut Lappeenrannasta Jukolaleiriltä ja katseet ovat jo tulevassa viestissä, joka koittaa muutamien viikkojen päästä. Sitä ennen vielä treeniä koneeseen ja vähän kasarmielämää taas vaihteeksi!
Synkkä hetki hakkuuaukolla krampin kourissa^