top of page

KATSASTUKSIA JA JUKOLAN JUHLAA 6/2015

 

Viimeiset nuorten MM-katsastukset käytiin Syöte-suunnistuksien merkeissä Isolla-Syötteellä  6.-7.6. Viikonloppuna oli edessä pakko-onnistumisen paikka, mikäli mieli teki Norjassa järjestettäviin nuorten MM-kilpailuihin, jotka järjestettäisiin heinäkuun alussa Raulandissa. Lauantaina ohjelmassa oli keskimatkan kilpailu, jonka ajattelin olevan minulle sopivampi viikonlopun matkoista. Kärkisijat karkasivat kuitenkin itseltäni kauas koukkiessani läpi matkan Syötteen rinteillä ja maalissa oli tyytyminen sijaan 13. aikaeron kärkeen ollessa +3:43. Kaikki olisi siis sunnuntain pitkänmatkan varassa, eikä huoppuonnistuminenkaan takaisi välttämättä kisapaikkaa Norjaan... Vaikea noin tukalassa paikassa oli mitään positiivista koittaa miettiä vielä huonosti juostun kilpailun jälkeen ja yöunetkin meinasivat jäädä vähille tuskaillessani tilannetta. 

 

Lauantai aamuna olin melko hiljaista poikaa aamupalapöydässä ja ajatukset olivat tiukasti tulevassa kisassa. Ruoka ei kauheasti maistunut, mutta jotain piti koittaa saada alas, sillä edessä oli reilut 10km Romevaaran ja Iso-Syötteen rinteillä. Itse kilpailu lähti käyntiin melko tahmeasti passaillessani ensimmäiselle rastille se ollessa hyvin kinkkinen lyhyt väli (tappiota nopeimmalle +17sek) ja pummatessani toista rastia miltei kahden minuutin edestä (tappiota nopeimmalle tuli +1:47 ja tässä vaiheessa kilpailua olin sijalla 13.  +1:59 kärjen takana). Olin ennättänyt vilkaista rataprofiilia ja uskottelin itselleni kaikkien pummaavan näin vaikealla radalla ja lähdin puskemaan eteenpäin. Juoksu tuntui todella hyvälle ja eteneminen oli vahvaa, varsinkin verrattuna edellispäivään. Loppumatkakaan ei virheittä sujunut, mutta koitin vain ylläpitää hyvää matkavauhtia ja ajattelin monesti, ettei tämä kisa tulisi sekunteihin ratkeamaan- pitäisi vaan jaksaa vetää vahvasti loppuun asti. Loppusuoralle tullessani kuuluttamo ei edes noteerannut heti saapumistani, joka latisti mieltä saman tien. Leimantarkastuksessa sain kuitenkin kuulla, että olin mennyt kärkipaikalle vain 3sekuntia velipoikaa edelle! Koko kilpailun ajan oli satanut kylmästi ja jäisenä lähdin heti majoitukseen saunomaan Topin kanssa. Huoltojoukot välittivät lauteille väliaikoja tasaisesti ja ei ole varmaan ennen saunoessa jännittänyt niin paljoa. Ainoastaan Olli pystyi vetämään edelleni ja toinen sija toi tarpeeksi pisteitä varmiistakseen joukkuepaikan! Ja kuinka tiukka kilpailu lopulta oli ollut: Topi 3sekuntia, Santeri 7sekuntia ja Aleksi vielä 10sekuntia heti jälkeeni tulostaululla.

 

Kohta saunomisen jälkeen Örn soittikin joukkuevalinnoista ja onnitteli paikasta. Joukkueet kokonaisuudessaan voi käydä katsomassa liiton sivuilta osoitteesta:

http://www.suunnistusliitto.fi/2015/06/nuorten-mm-ja-em-joukkueet-valittu/

 

Syötesuunnistuksen tuloksia pystyy myös tarkastelemaan vielä alta

Jukola koitti pian katsastuksien jälkeen ja viimehetken muutosten myötä sainkin aloitusosuuden juostavakseni. Tilanne oli täysin uusi minulle, mutta olin todella innostunut osuudestani ja pääsisin ensimmäistä kertaa elämässäni kokemaan Jukolan viestin upean lähdön itse lähtöviivalta! Janne Salmi kuvaile TV-lähetyksessä aloitusta osuvasti:" Sitä pelkää ja nauttii yhtä aikaa niin paljon." Sitä se todellakin oli! Lähtöviivalla vielä ennen paukkua sykkeeni hakkasi ja mietin karttaa puristaessa, että kummassa kädessä se pysyisi paremmin, etten vain tiputtaisi sitä lähdön rytinässä. Jännitti aivan valtavasti! Lähdön tapahduttua vedimme melkoista haipakkaa viitoutusta pitkin, mutta muiden kiri jäi kuitenkin melko lyhyeksi ja lopulta olin K-pisteellä toisena heti Södertäljen jälkeen. Niin paljon oli adrenaliinia veressä, että siinä ei paljoa happoja ennättänyt tuntea- aivan mahtava kokemus! Alla vielä kuvia lähdöstä: 

Itse osuus meni osaltani todella hyvin. Tein tasaisen varmaa työtä alusta loppuun ja olin väliajoissa aina hyvin lähellä kärkeä ja vaihdossa sijoitus oli lopulta 27. +1:13 johtaneesta Lidingön 2joukkueesta. Vaihdossa annoin kartan pikkuveljelleni Topille joka lähti jatkamaan viestiämme toiselle osuudelle. Joukkueemme ei pystynyt ehkä tänävuona niin hyvään suoritukseen mitä olisi ollut mahdollista, vaan monelle sattui pieniä virheitä läpi matkan. Loppusijoitus kuitenkin 33 mikä on taas parannusta edellisvuoteen. Tästä on hyvä jatkaa kohti muita kesän kilpailuja! Alla kuvia muutamilta TV-rasteilta matkan varrella: 

bottom of page